Liikunta on saatava osaksi nuoren elämää (Ville Väyrynen)

KSML 27.9. uutisoi tärkeästä ja varsin huolestuttavastakin aiheesta. Jyväskylän yliopiston koordinoima Nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) –tutkimus keräsi viime vuonna tietoa toisen asteen opiskelijoiden liikunta-aktiivisuudesta. Kyselynä ja liikemittauksen avulla toteutetun tutkimuksen tulokset ovat häkellyttävän surkeaa luettavaa. Suositusten mukaiseen vähintään tunnin päivittäiseen liikuntaan pääsee vain 14% vastaajista ja 22% liikkuu ainoastaan 0-2 päivänä viikossa. Hieman luotettavampana pidetyllä liikemittauksella suosituksen mukaiseen määrään pääsi vain 2,6% ikäluokasta. Suosituksessa ei puhuta ainoastaan tavoitteellisesta kilpaurheilusta vaan myös tavallisesta arkiliikkumisesta koulumatkoja myöten. Silti tulos oli näinkin onneton.

Tässä tuloksessa on tuleville kunnanvaltuutetuille valtavasti mietittävää. Lasten ja nuorten liikunta, sen tukeminen, siihen innostaminen ja etenkin sen mahdollistaminen myös vähävaraisille tulisi olla yksi kärkihankkeita tulevilla valtuustoilla kautta maan. Nuorison liikunta ja varsinkin sen omaksuminen elinikäiseksi tavaksi tuottaisi tulevina vuosina toimintaan sijoitetut varat moninkertaisesti takaisin jo pelkästään kansansairauksien vähenemisen muodossa. Toimintaan tulee saada seurat ja järjestöt mukaan. Ennen kaikkea se täytyy saada integroitua koulupäivään kaikille halukkaille, kuten parhaillaan pilotoitavassa harrastamisen Suomi-mallissa tavoitellaan.

Aktivointi tulee toki ulottaa liikunnan ja tavoitteellisen kilpaurheilun lisäksi tavalliseen harrastetoimintaan, jotta kaikki nuoret saadaan aktivoitua ja syrjäytymistä ehkäistään mahdollisimman tehokkaasti. Liikunnan puute on kuitenkin kriittinen kansanterveydellinen ja kiireellä ratkaistava ongelma. Se tulee vuosien saatossa maksamaan yhteiskunnallemme satoja miljoonia tai jopa miljardeja euroja. Jos liikuntaharrastusta ei lapsuudessa omaksu luonnolliseksi osaksi elämää, on se myöhemmässä iässä aina hankalampaa ja lisäksi puuttumaan jää moni liikuntaharrastukseen lähes automaattisesti terveyttä edistävä tapa, kuten ruokailutottumukset, terveystieteellinen yleissivistys, sosiaalisuus ja myönteinen asenne terveellisiä elämäntapoja kohtaan. 

Jos liikuntaharrastus saadaan kiinteäksi osaksi koulupäivää, harrastamisen kustannukset jäävät siedettäviksi, vanhempien kuskausrumba helpotta ja ennen kaikkea perheen arki-iltoihin saadaan runsaasti lisää yhteistä aikaa. Etenkin useamman lapsen harrastavissa perheissä arkielämä on minuutilleen aikataulutettua suorittamista. Virka-ajan päätteestä iltapesuille asti mennään ilman mahdollisuutta rauhoittua saman pöydän ääreen kertaamaan mennen päivän tapahtumia ja suunnittelemaan seuraavia. Arkipäivistä voi huomaamatta muodostua tietynlainen selviytymisrata, jonka vaikutuksista palautumiseen vierähtääkin koko viikonloppu.

Lasten ja nuorten lisääntynyt ylipaino yhdessä alentuneen suorituskyvyn, lisääntyneen ruutuajan ja viimeistään tämän tutkimustuloksen kanssa ovat merkkejä siitä, että maailma jossa elämme, ei enää automaattisesti pidä yllä toimintakykyämme. Siihen tulee panostaa aktiivisesti myös yhteiskunnan toimesta. Lasten ja nuorten kohdalla on kiire. Opittuja tapoja ja omaksuttua toimintakulttuuria on hankala muuttaa. Jos emme asian eteen tee mitään, käsissämme on aikapommi, joka räjähtää vääjäämättä silmillemme seuraavien vuosikymmenten aikana. Valtuustotasolla on mahdollista tehdä ratkaisuja, jotka ohjaavat toimintakulttuuria jälleen kestävämpään suuntaan. Tämä olisi vieläpä investointikohde, joka tuo siihen sijoitetut rahat takuuvarmasti takaisin korkojen kera.