Henkilökuva ja ajatuksia tulevasta (Sari Kaiho)
Jani Kylmälahti
13.5.2021
Henkilökuva ja ajatuksia tulevasta Olen muuramehengen sisäistänyt luotettava ja positiivinen neljän pojan äiti. Muuramessa 20 vuoden aikana olen ehtinyt olla nuorkauppakamarissa, nuorten yrittäjyystalo Innolan toiminnassa sekä 10v Muuramen Yrittäjissä. Näiden järjestöjen myötä opin tuntemaan hyvin yrittäjä- ja järjestökentän. Kunnan virkamiehet ovat järjestötoiminnan myötä myös tulleet tutuiksi. Nyt on hyvä hetki ja lähtökohta tehdä töitä Muuramen hyväksi. Olen aiemmin ollut 6v Jkl:n Maalaiskunnan valtuustossa, joten työ on tuttua. Maailma on ollut jo pitkään muutostilassa ja siinä muutoksessa on pysyttävä mukana. Nuoret ja ikäihmiset ovat lähellä sydäntäni. Heillä sosiaalisten kontaktien puute johtaa yksinäisyyteen ja henkisiin ongelmiin. Niihin pitää puuttua nopeasti moniammatillisen yhteistyön keinoin. Vanhusväestön kasvava määrä kunnassa pitää ottaa huomioon tulevaisuuden kaavoituksissa ja rakentamisen kehityksessä, jotta voidaan taata kaikille hyvä elämä viimeisiin hetkiin asti. Yritykset pyörittävät taloutta ja tuovat työpaikkoja sekä rahaa kunnalle. Tärkeätä on jatkossakin taata hyvät toimintaedellytykset yrityksille, jotta yritykset pysyvät kunnassa ja uusia yrityksiä asettuu Muurameen. Yrittäjien avulla kyetään tarjoamaan toimivat ja laadukkaan palvelut kuntalaisille vauvasta vaariin. Kunnan hyvä toiminta vaatii yhteistyötä kunnan toimijoiden, valtuuston, yrittäjien ja kuntalaisten kanssa. Yrittäjyys, yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat sen kuuluisan muuramehengen kulmakiviä. Siinä toiminnassa haluan olla mukana ettei muuramehenki pääse hiipumaan! Kevättä odotellen Sari |