Jani Kylmälahti
13.5.2021
|
Liikkumattomuus tulossa kalliiksi - miten asiaa korjaamaan? ”Korona-ajan liikkumattomuus voi maksaa suomalaisille jopa kolme miljardia euroa”. Näin synkät ennusteet lataa UKK-instituutin teettämät laskelmat. EU:n elvytyspaketissa Suomi saa runsaat kaksi miljardia euroa, josta iso osa suunnataan niin sanotun ”kestävän kasvun ohjelmaan”. Liikunnan edistäminen ei kuitenkaan kuulu tähän ohjelmaan, vaikka liikunta jos mikä toisi kestävää kasvua ja olisi tehokas elvyttävä keino parantaa tuottavuutta ja työkykyä. Työhyvinvoinnin ja työkyvyn parantamiseen elvytysrahaa suunnataan 47 miljoonaa euroa.
Koronavirusaika on lisännyt istumisen määrää. Fyysiset kokoukset ovat vaihtuneet Teams- ja Zoom-kokouksiin. Olen kuullut puhuttavan, että pyjamahousuja ei ole ”tarvinnut ottaa” jalasta koko päivänä. No sen voin ainakin sanoa, että pyjamahousuilla ei varmastikaan pysty talvisaikaan ulkona liikkumaan. Vielä on siis hämärän peitossa millaista hintaa tulemme maksamaan epidemia-ajan istumisesta.
UKK-instituutti laski, että mikäli paljon istuvat (kuusi tuntia päivässä) vähentäisivät istumistaan 2/3, avoterveydenhuollon osalta säästöä syntyisi 79 miljoonaa euroa vuodessa.
Kiistaton fakta on siis se, että ihmiskeho kaipaa rasitusta. Kevyttä sekä hikoilua aiheuttavaa vähän rankempaakin rasitusta. Tämä parantaa aineenvaihduntaa ja ehkäisee kakkostyypin diabetesta.
Muuramessa olemme onneksi hyvällä mallilla. Urheilupuistoa kehitetään jo tänä vuonna mm. kuntoportaiden, ja frisbeegolfradan myötä. Muuramen Kokoomus jätti viime valtuuston kokouksessa aloitteen luontopolun kehittämisestä. Tämä sai valtavan suosion yli puoluerajojen. Luontopolku on upea paikka käydä kävelyllä, siellä konkreettisesti näkee vuodenaikojen vaihtelut.
Olosuhteet kehittyvät, entä me ihmiset? Minä näen, että Muuramen somekanavia on kehitetty tämän valtuustokauden aikana todella hienosti. Tätä kehitystyötä tulee syventää varsinkin kun nyt kevät avaa Muuramen upeat maisemat ulkoliikuntaan kaikille liikkujille.
Ulkopunttisaleilla (Kulttuurikeskuksen alapiha) käyminen kera hyvän käsihygienian. Vähintään 5000 askelta sisältävä kävelylenkki yhdistettynä kuntoportaiden nousuun on hyvä tapa lähteä aloittaa elämänmittainen kunto-ohjelma. Nämä kaksi esimerkkiä ovat ”koronaturvallisia” tapoja pitää omasta fyysisestä kunnosta huolta ja turvata samalla henkinen hyvinvointi.
Liikunta kannattaa aloittaa silloin, kun kehoa vielä uskaltaa rasittaa. Voit tarkastaa tästä linkistä omat liikkumistottumuksesi: https://ukkinstituutti.fi/ajankohtaista/uusi-verkkosovellus-liikkumistottumusten-arviointiin/
Liikunnallisin terveisin,
Jaakko Kaistinen Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunnan puheenjohtaja
|